Istun tietokoneen ääressä. Hyväksyn työsopimuksia sähköisellä allekirjoituksella ja laskuja toisessa
digisovelluksessa. Käyn läpi sähköposteja, vastaan ja välitän viestejä työkavereille. Kutsun yhteistyökumppaneita Teams-kokoukseen. Sähköinen kalenteri hälyttää hankekokouksesta. Ehdin varata junaliput työmatkalle VR:n sovelluksen kautta ennen kokouksen alkua. Laitan kuulokkeet korville ja pari klikkausta niin olen yhteydessä Suomen kansalaisopistojen rehtoreiden kanssa. Kokous päättyy ja alkaa uusi. Samalla sähköpostiin ja puhelimeen kilahtelee viestejä. Työmatkalla kuuntelen radiosta uutiset ja sään musiikilla höystettynä. Käyn ruokaostoksilla ja väistän pitkät jonot käyttämällä kätevää itsepalvelukassaa. Illalla lapset viestivät kuulumisia whatsapilla, lähetän lääkereseptini digitaalisesti uusittavaksi, maksan laskut mobiilisovelluksella ja teen psykologian verkko-opintoja. Äänikirja on seuranani neuloessani huivia syksyn tuulia vastaan. Ennen nukkumaan menoa vilkaisen sosiaalisen median sovelluksissa, mitä ystäville ja sukulaisille kuuluu.
Teknologia ja digitaaliset kanavat ovat tehneet arjestamme sujuvaa, tavallaan ekologista autoilun tarpeen vähentyessä. Teknologia ja sovellukset yhdistävät meidät tavalla, josta emme osanneet muutama vuosikymmen sitten edes haaveilla. Terveyspalvelut käyttävät ”äppejä”, joiden kautta saa nopeasti yhteyden työterveyteen, hyvinvointialueen palveluihin ja pääsee äärettömän terveyskirjaston tietolähteille. Olemme riippuvaisia sähköstä, jolla lataamme laitteemme.
Mihin katosi sosiaaliset kontaktit kasvotusten niin työssä kuin vapaa-ajalla? Olemmeko korvaamassa
aidot kohtaamiset ja vuorovaikutuksen teknologian avulla tavoitellaksemme entistä tehokkaampaa
arkea? Millainen on suhteemme tekoälyyn tai palveluiden chat-robotteihin? Olemmeko aina tavoitettavissa sekä koko maailman uutisvirran ja tiedon äärellä, kun mukanamme kulkee älypuhelin? Olemmeko hyperverkostoituneita digilaitteiden välityksellä, mutta samalla entistä yksinäisempiä? Onko sosiaalisen median selaaminen tai TikTokin videot murentaneet keskittymiskykymme? Miksi keskustelupalstat täyttyvät negatiivisista kommenteista, vihapuheesta ja toisten mollaamisesta? Olemmeko kadottaneet jotain äärimmäisen arvokasta: positiivisen elämänasenteen, joutilaat hetket ja osallisuuden?
En syyllistä teknologian käytöstä, vaan haluan kääntää katseen siihen, mitä hyvää saavutamme, kun
maltamme hetkeksi sulkea digilaitteet. Se on aivoillemme suuri hyvinvointiteko. Tarvitsemme tietoista
päätöstä ottaa oma arki hallintaan. Siirrytään jatkuvasta saavutettavuudesta takaisin ihmisen kokoiseen elämään. Otetaan aikaa omille ajatuksille, luovuudelle, käsillä tekemiselle, yhdessä laulamiselle
tai tanssimiselle. Annetaan taiteen ja kulttuurin koskettaa. Mennään metsäpolulle, peltojen reunalle
tai vesistöjen äärelle. Avataan aistit huomaamaan syksyn väriloisto, kypsyvän viljan tuoksu tai muuttolintujen muodostelmia taivaalla. Olkaamme läsnä toisillemme ja kuulkaamme, mitä läheisillemme
oikeasti kuuluu. Parhaat asiat elämässä tapahtuvat silloin, kun pysähdymme ja elämme hetkessä.
Tässä ajassa osallisuus, ryhmään kuuluminen ja yhteisöllisyys ovat tärkeitä vastaiskuja digimaailmalle.
Anu Hultqvist, TtM, Jokihelmen opiston rehtori ja Kansalaisopistojen liiton hallituksen jäsen
Kolumni Haapavesi-lehdessä 17.9.2026